Balaton on huippu!

Rakas matkapäiväkirja. Sain eilen uusia ystäviä. Käytän sanaa "ystävä", koska siihen on ladattu enemmän tunnetta kuin sanaan "kaveri". Kaveri on joku velmu, joka pummaa sulta oluen alepupissa eikä edes aio tarjota vastaavaa takaisin. Ystävä on semmoinen, joka lupaa tulla vuoden sisään käymään Tampereen alepubissa. Sille haluan ostaa oluen enkä pahoita mieltäni, jos en saakaan omaani pois. Kohta mulla on pelkästään ystäviä. Eurooppalaiset osaa kohdella toisia. Jawohl.

Tiedän tätä kirjoittaessani olevani huono suomalainen. Suomalaisuus on sitä, että väännä ite oma aurasi, perkele. Mä lainaan sitä sitten, kun on syksy. Suomalaiset kyntää, ne ei puhu pehmosia. Saatana. Kaikesta huolimatta ja silläkin uhalla, että sinä, rakas päiväkirjani lukija, tuomitset minut seksuaalivähemmistöön, jatkan tunnepohjaisella linjalla. Minusta on hienoa huomata, kuinka pelkästään kuunteleminen voi olla kultaakin
arvokkaampaa sille toiselle.

Olin eilen Unkarissa ensimmäistä kertaa elämässäni ja olin hiljaa suurimman osan päivästä. Joko sen takia tai siitä huolimatta tutustuin kahteen sveitsiläiseen pankkiiriin. Sveitsiläiset ajaa avobemulla ja heiluttaa viktoriaanisesti. Kyllä niiden kelpaa. Vastoin naisten yleistä stereotypiaa, he eivät ensiksi halunneet, että arvostan heidän pikkupikkupikkubikinien verhoamaa paljasta ja lämmintä ihoa. Loppujen lopuksi kuuntelin ne ympäri ja sain seuraa lähiöbaariin. Me love listening.

Minusta on kiva olla matkalla. Lujitin ystävyyssuhteita toisten autokuntien ihmisiin ja löysin uusia ihmisiä.

Suomalainen ei selviä Euroopassa.

Mauri "fiilistelen vielä hetken" Sandberg