Päivä 14 - Sunny Beach, osa 3

20.7.2012 - Fort Noks

Turmiollisen yön jälkeinen aamu valkeni kuumana, kosteana ja just hyvänä. Edellisillan rientojen jälkeen ajatukset saattoivat harhailla lapsilta kielletyllä aluella hiukan kauemmin kuin normaalisti, mutta siitäkin selvisin käymällä kylmässä suihkussa. Onneksi luvassa olisi helppo päivä, sillä muita tavoitteita ei ollut kuin yleinen oleilu ja Villen sukellusmatka.

Kahtena edellisenä päivänä olin tutustunut pelkästään Sunny Beachin keskustaan, mutta nyt jo heti  kolmantena päivänä Bulgariassa auton nokka suuntasi kohti hiekkarantaa. Sunny Beachin ranta ei poikennut puitteiltaan Romanian hiekkarannoista isostikaan. Molemmissa paikoissa oli siistiä, aallot olivat tosi isoja eikä hiekasta löytynyt isompia yllätyksiä paljasjalkaisin kulkiessa. Ihmisiä oli runsaasti, mutta ei tungokseen asti, ja naiset tuntuivat liikkuvan yläosattomissa yleisemmin, vapaammin ja näyttivät sillain terhakkaasti nuoremmilta. Lisäksi täällä oli rivissä lukemattomia telttoja, joissa toinen toistaan kauniimmat naiset tarjosivat oikeata hierontaa. Piste Bulgarialle.

En jaksanut ottaa aurinkoa kuin vartin ajan, kunnes kyllästyin. Jätin muut paahtamaan itseään ja etsin rannan kauneimman hierojan ja otin häneltä tunnin kokovartalohieronnan. Se maksoi 50 levaa ja oli mielestäni parempi sijoitus kuin kolme sylitanssia olisi ollut, jos joku olisi semmoiset sattunut ottamaan. Hieroja oli selvästi ammattitaitoinen ja toimitus oli kaikinpuolin onnistunut. Hellä käsittely, lämmin ulkoilma, varjossa makoilu ja meren kohina jossain etäällä olivat niin lyömättömän hieno yhdistelmä, että melkein nukahdin. Havahduin horroksesta vasta hierojan supattaessa korvaani ja vaatien rahojaan. Se oli ikävä taannehtima edelliseltä illalta, mutta maksoin ilomielin. Suosittelen kaikille.

Pättiniemi junioria lukuunottamatta kaikkien päivä meni suunnitelmien puutteessa ihan niin kuin pitikin. Villen sukellusmatka epäonnistui pahasti, koska ensimmäisestä sukellusta tarjonneesta puljusta oli kompressori hajonnut eikä pulloja ollut saatu täytettyä. Toinen pulju oli perunut kaikki retket kovan merenkäynnin takia. Rannalla isot aallot olivat olleet kivoja, mutta ei niistäkään kaikille iloa riittänyt.

Seuraavana päivänä olisi vuorossa Turkin rajan ylitys ja sille matkalle lähtisi vain kaksi autoa kolmannen kurvatessa Kroatian suuntaan yhden matkustajan passin puutten vuoksi. Illan tullen kokoonnuimme meidän kämppään pitämään pienen hartaushetken, jossa vannoimme juhlallisesti rallin jatkuvan Suomessa ja kokoontuvamme jossain baarissa heti, kunhan tästä olisi selvitty.

-- Maukka

Päivä 13 - Tissibaaria ja turmelusta

19.07.2012 - Fort Noks Marina

Ensimmäinen kokonainen päivä lapsiperheparatiisissa alkoi kauniina. Katselin parvekkeelta, kun kauniit nuoret äidit kauniine lapsineen kulkivat edeltä uima-altaalle ja isomahainen, ruma ja vanha isukki lampsi jäljestä euroopanomistajailme kasvoillaan halveksuen kaikkia, jotka ajoivat vuoden -89 Escortilla. Sitä touhua oli jotenkin jännä seurata. Kuvankaunis nainen laittaa lapsensa leikkimään vesileikkejä uima-altaaseen, siirtyy itse aurinkotuolin viereen, riisuu sensuellisti läpikuultavan paidan pois, napsauttaa bikinien yläosan auki ja antaa sen valahtaa vapaasti maahan ennen kuin asettautuu nauttimaan auringosta aurinkotuolille. Mukavan asennon löydettyään nainen hymyilee aurinkoisesti lapsia vahtimassa olevalle luolamiehelleen ennen kuin sulkee silmänsä aurinkoa palvoakseen.

Missään muualla, kuin tällä matkalla, en ole todistanut sellaista määrää epäsuhtaisia pareja. Miten on mahdollista, että luolamiehen näköisen, huonohampaisen ja susiruman miehen rinnalla sipsuttelee liian hento ja liian kaunis olento moisen gorillan ruhjottavaksi? Mä haluan pelastaa ne kaikki. Tuon naiset ja lapset Suomeen, miehet menköön johonkin jonoon.

(Valokuva, copyright Ville Pättiniemi 2012)

Mieleeni pyrki väkisinkin ajatus, että jotain ne luolamiehet tekee oikein. Teen päiväkirjani reunaan merkinnän, että minun tulee lopettaa naistenlehtien lukeminen ja mennä kansalaisopiston luolamieskurssille. Vittuun kaikki tunneälykkyys. Naiset parkuvat mediassa tunnemiesten perään ja sanovat etsivänsä pehmoista tunteistaan sujuvasti puhuvaa vanupuikkoa, mutta ei ne semmoista halua. Ne haluavat luolamiehen. Tämän huomion seurauksena aion hankkia kovapalkkaisen työn ja kasvataa mahan. Semmoisen mahan, ettei jää kenellekään mitään epäselvää ja josta elintaso näkyy.

Runollisen aamuhetken jälkeen havahduin siihen, että oli aika lähteä vesipuistoon löytämään oma sisäinen lapseni vesiliukumäissä, half-pipeissä ja muissa härpättimissä. Vesipuisto oli toisinto aamuiselta uima-altaalta ja suljin aistini todellisuudelta sukeltaessani ensimmäistä kertaa elämässäni itseäni isompaan vesiliukumäkeen.

Illan ohjelma oli päätetty jo edellisenä päivänä ja suuntasimme koko jengin voimin Sunny Beachin villisti sykkivään yöelämään. Keskustan kävelykatu oli väärällään turisteja, jotka olivat menossa baarista toiseen ja he huutelivat toisilleen iloisesti mennessään. Koitin jututtaa muutamaa eri baarin promoottoria kadulla, mutta he sattuivat kaikki olemaan englantilaisia ja edustivat jotain ibiza-musiikkipaikkaa ja bändia kuten Sound of Ministry. Semmoiseen jytkehelvettiin ei kukaan järkevä ihminen mene eikä myöskään me. Pysyimme itsellemme tosina menimme ravinteliin, jossa pystyi puhumaan. Ovaalinmuotoisella baaritiskillä alusvaatteisillaan keikutelleet neitokaiset eivät tunnelmaa pilanneet.

Parin baarissa nautitun oluen jälkeen aloimme kolkuttamaan tissibaarien oville. Sunny Beach on siitä kiva paikka, että erotiikkaravintoloita on vähintään kuusi ja luultavasti enemmänkin. Kaikkia emme ehtineet koluamaan läpi, mutta onhan se kiva jättää jotain seuraavalle kerrallekin.

En ole ikimaailmassa saanut lämpimämpää vastaanottoa yhdessäkään anniskelupaikassa, kuin vierailemissani tissibaareissa sain. Heti sohvalle istuttuani tuli paikan emäntä kysymään juomatoivomuksia. Juoman valittuani ja saatuani istui viereeni paikallinen tanssijahoro, joka alkoi supattamaan korvaani paikan hinnastoa samalla sensuellisti minua kosketellen. Tämä sama kuvio toistui samanalainsena useammassa paikassa ja sen takia  rohkenin alkaa tutkivaksi journalistiksi tarkoituksenani selvittää kaupungin tarjonta sekä hinnasto. Tiedot on kasattu useamman eri erotiikkabaarin palveluhinnastosta niitä mitenkään ryhmittelemättä, joten siksi siinä saattaa jonkun mielestä olla selviä epäkohtia. Suomen oloihin tottuneena, olin hiukan pettynyt, kun vain yhdessä baarissa vaatteet lenteli tanssilavan tytöiltä spontaanisti. Muissa baareissa ketkuttelut tehtiin pukeissa ja sen jälkeen tultiin esittelemään hinnastoa ja tarjoamaan herrasmiespalveluksia.

- 20bgr sylitanssi / topless sylitanssi
- 80bgr sylitanssi, jossa saa koskea mihin vain
- 80bgr suihinotto
- 100bgr seksiä 25min
- 120bgr suihinotto
- 170bgr seksiä 1h

Yhteenvedossa bgr tarkoittaa Bulgarian levaa ja se vastaa puolikasta euroa tätä kirjoittaessani. Vesipuistoa aasinsiltana käyttäen yhdistin aamupäivän touhut ja illan synnit toisiinsa. Toivottavasti se ei kuitenkaan ollut liian tökeröä. Luolamiehet nimittäin käy tissibaareissa.

Pistäkää jono pystyyn, minä alan raakkaamaan.

-- Maukka

Päivä 12 - Portinvartija Mortti ja Vertti

18.07.2012 - Nord Eforie, Romania

Kahdestoista kisapäivä valkeni rallilaisille yhtä kuumana kuin edellisetkin, eikä se kaikkia enää naurattanut, sillä vielä etelämmäksi oltiin menossa ja lämpötila luultavasti vain kohoaisi. Aamu oli tuttua rutiinia sumutorviherätyksineen ja teltanpurkuineen eikä yhtäkään rallilaista väsyttänyt normaalia enemmmän. Kaksi autollista jermuja meni syömään aamiaisen tasokkaaseen ravinteliin ja Team Looppi (Pena, Pättis, Pasi ja Maukka) päätyi syömään kojukukkua halvimmasta ja lähimmästä likaisesta kopista, joka vain eteen osui. Epäonnista valintaa seuranneet vatsanväänteet vahvistavat vanhan sanonnan, jossa kerrotaan ihmisen saavan sitä, mitä tilaakin. Shaorma ei pelkästään ole, vaan myös tulee, perseestä. Seuranneen päivän ajomatkan aikana kolme neljäsosaa Escortin miehityksestä vaati pysähdystä jokaikiselle vastaantulleelle huoltoasemalle. En syö kojukukkua enää muualla kuin Suomessa festareilla. Ugh.

Pasi aloitti päivän ajourakan eikä sen aikana tapahtunut mitään kummempaa. Ainoa mielenkiintoinen episodi sattui Bulgarian rajalla, kun letkamme pysäytettiin ja kaikki autot tutkittiin. Näky oli tarpeeksi outo, että jopa tullimiesten esimieskin tuli pihalle ihmettelemään meidän autokolonnaa. Kukaan tullimiehstä ei ymmärtänyt rekisteriotteiden päälle yhtään mitään ja päitään pyöritellen ja naureskellen he päästivät meidät jatkamaan neitseellisen Bulgarian aroille. Erävoitto suomalaisille.

Iltapäivästä ajoin itse ja osuin muutamaan navigaattorin virittämään ansaan ennen kuin pääsimme Eleniteen, jossa piti olla hyvä ja halpa hotelli. Elenite on jonkinlainen kylä Nessebarin eteläpuolella ja sen kaikista paikoista on matkaa Mustaanmereen noin 500 metriä. Pyörimme Elenitessä hetken ympyrää eikä etsimäämme hotellia löytynyt. Tienvarressa parkissa ollut taksimies tiesi sanoa, että etsimämme majatalo on ainakin kahdenkymmenen kilometrin päässä. Lannistuimme tiedosta enemmän kuin normaali suomalainen mies lukuisista pakeista eikä kukaan halunnut ajaa enää metriäkään, joten otimme siltä seisomalta kaksi asuntoa läheisestä perhelomailukohteesta. Paikka on tosiaankin perheille tehty eikä siellä näkynyt muita kuin onnellisia vanhempia iloisine lapsineen. Paikan ainoa perhelomabaari lopetti musiikin 22:30 ja meni kiinni tuntia myöhemmin. Meitä alueelle tuskin haluttiin, mutta itse tykkäsimme kovasti parista hiljaisemmasta päivästä. Ei tarvitsisi paahtua autossa yhtään enempää kuin olisi tarve ja saisimme asua neljän seinän sisällä. Yöt teltassa olivat taakse jäänyttä elämää.

Sunny Beach oli meidän majapaikasta noin 10km päässä ja perhelomabaarimikko oli sanonut, että sitä lähempää ei baaria kannattaisi edes etsiä. Porukka oli suurimmalta osin levon tarpeessa, mutta sain kasattua pienen iskuryhmän tunnustelemaan Mustanmeren suurimman bilepaikan iltaelämää. Tarkoitus oli, että minä, Jone ja Pynnönen kartoitamme maaston seuraavana päivä tapahtuvaa suurempaa invaasiota varten. Matkalla Sunny Beachin keskustaan taksikuski neuvoi meille parhaat tissibaarit, miten pääsemme takaisin ja mitä kyyti maksaa. Minusta on se on hienoa palvelua.

Itse Sunny Beach on aurinkoranta ja kokoelma erilaisia baareja, joista jokaikisen englantilaiset ovat pilanneet. Ei helvetti sitä paidattomien känniläisten määrää. Ne ylenkatsovat baarien henkilökunnan sekä muut matkailijat. Mikä niitä vaivaa? Koitin parissa baarissa kysellä tiskillä henkilökunnalta, onko englantilaisia missään yhtään vähempää, mutta ikävä kyllä ei. Ne ovat kaikkialla, kuin viirus. Minusta suomalaisten maine maailmalla kovina juomareina on parempi kuin englantilaisten maine paskiaisina. Lisäksi suomalaiset naiset ovat kauniita. Yksi piste suomelle.

Jone jaksoi katsella minua ja Pynnöstä noin kolmen oluen ajan sitten alkoi niin hirveä valitus ja voivotus, että lähdimme palaamaan kotiin. Kotimatka sujui siihen hintaan ja niillä ohjeilla, kuin ensimmäinen taksikuski oli sanonutkin. Siitä yksi piste taksikuskeille.

Kotiportilla käännyin omaa kämppääni kohti Pynnösen ja Jonen mennessä kohti omaansa. Tietä ylittäessäni minut pysäytti ikääntynyt työvuorossa oleva portinvartija, joka oli tullut tutuksi aikaisemmin päivällä hänen häätäessään meitä pois yksityiseltä parkkialueelta. Vartija oli kännissä kuin käki ja kutsui minut pienen rupattelun jälkeen istumaan iltaa portin vieressä olevaan katokseen. Siellä hänen seuranaan oli sekalainen seurakunta humalaisia ihmisiä sekä työvuorossa oleva humalainen nuorempi portinvartija. Jälkimmäisen tehtäväksi tuli hakea minulle peräkontista juotavaa ja sen hän tekikin. Eteeni tuotu drinkki ei nostattanut suuria tunteita - muovimukillinen pontikkaa ei haissut hyvälle eikä näyttänyt herkulliselta - mutta kostutin silti huuleni, sillä olenhan kohtelias suomalainen. Pontikka oli juuri niin hirveää kuin arvata saattaa ja aloin kehittelemään päässäni suunnitelmaa, miten pääsen tilanteesta pois olematta töykeä. Tämä oli retken ehkä ainoita hetkiä, kun en luottanut seurassani olleisiin ihmisiin ja tunsin tilanteen olevan täysin poissa hallinnastani. Se oli semmoista pelkoa, että halusin tilanteesta pois mahdollisimman nopeasti. Mistä näistä bulgarialaisista juopoista ikinä tietää? Juttelin hetken jonkun minuun viehättyneen miehen kanssa, kunnes katsoin olleeni tarpeeksi kauan voidakseni pahoitella väsymystä ja poistua seurueesta. Otin lasin mukaani ja heitin sen metsään päästyäni näkömatkan ulkopuolelle. Hetken matkaa käveltyäni kuulin takaani käsiaseen laukauksia sekä känniläistä naurua. Siellä ne ampuivat varmaankin rottia - isompia verijälkiä ei portilla näkynyt aamulla.

Täällä Maukka, Bulgaria.

Päivät 10-11 - Fiilistelyä Nord-Eforien rannalla (Onko maailma miehen paratiisi vai helvetti?)

Useasti reissatessa huomaa kuinka ennakkoluulojen varassa elää. Itselläkin oli aika raju mielikuva Romaniasta ennen tänne tuloa. Oletin, että maa olisi karu ja ryöstetyksi tai huijatuksi tuleminen olisi enemmän kuin helppoa. Rallilaisten kanssa puhuessamme sovittiin ettei ajettaisi yöllä ja jne... Todellisuus on ollut kumminkin aivan toista. Romanialaiset ovat olleet todella reiluja ja rehtejä. "Matkusta enemmän oletat vähemmän." -Riku Rantala

 Jone jätti lompakkonsa rannalle, mutta joku kaveri juoksi sen kiinni palauttaaksensa lompakon. Myös Mauri unohti hattunsa jonnekkin kauppaan ja siellä se odotti Mauria, kun se kävi kysymään sitä seuraavana päivänä. Team Perkeleen mökin ovi jäi koko päiväksi auki. Juho yritti sinnitellä yhden päivän pelkän yhden oluen voimalla, jota me paheksumme syvästi. Siinähän iskee paha nestehukka niinkuin Juholle kävikin.

Tämä Eforie on romanialaisten lomanvietto paikka. Emme tavanneet koko aikana muun maalaisia turisteja kuin itsemme. Paikkaa ei voi kuin suositella, jos satut pyörimään alueella. Tarvitsee muutenkin mainita, että Romania on mennyt Euroopan top 3 maan joukkoon ihan heittämällä. Halpa hintataso, mukavia ihmisiä ja mahtavia mei.. maisemia! Tarvitsee laittaa hommattavien asioiden listalle romanialainen aupair, mutta tästä varmaankin joutuu neuvottelemaan kotona vielä aikas paljon.

Romania on muuten aikas sivistynyt maa, mutta teiden opasteet ovat jotain todella käsittämätöntä. Tieviitat osoittavat toisiaan ja välissä ei todellakaan ole kyseinen paikka. Yritä nyt siinä sitten sompailla, kun meidän navigaattorissa ei ole kuin päätiet. Paikallinen poliisi aiheutti myöskin hämmennystä ajattamalla meidät takaisin motarille. Otettiin siinä sitten 30 kilometrin sakkokierros. Paikallisien vessojen taso on myös yllättänyt positiivisesti mahakipuiset rallilaiset. On ollut automaattisesti pyyhkiytyviä vessan kansia ja vessoja, joita koristaa kultaiset tapetit ja kattokruunut. Vain liian hyvä on rallilaiselle sopivaa.

Paikallinen ruoka on todella hyvää. Ruoka lajeina mainittakoon Shaorma. Shaorma on kuin meidän kebabrullat Suomessa, mutta kanasta tehtyjä ja niiden sisässä on myös ranskiksia. Mamaluga on myös kokeilemisen arvosta (kuulemma), mutta ei siitä nälkä lähde. Mamaluga on maissimuusia ja rinnalla jotain lisukkeita.

Meikä suuntaa takaisin rannalle parantelemaan rusketusta... hajotkaa te sateeseen!

Söhlö

Päivä 9 - Draculan linnalta Mustanmeren rannalle

15.7.2012

Jostakin syystä unet maistuivat Branissa tänä aamuna, vaikka olimmekin telttamajoituittuneena. Koska Team Perkele ei ollut päässyt perille Vampire Campingiin meitä oli vaan meijän tiimi ja Rotta-auto. Aamutoimet siis sujuivat varsin nopeasti ja suuntasimme nopeasti Branin linnalle (=Draculan linna). Aamupalaksi kelpasi matkalta ostettu kevyt kenttälounas. Rotta-auto passasi viime hetkellä Branin linnan ja lähti jo edeltä Mustanmeren rannalle. Team Looppi oli ainoa, joka jäi Draculan linnalle

Draculan linna oli hieno keskiaikainen linnoitus, josta oli puolustettu Branin kylää ja Transylvaniaa jo keskiajalta asti turkkilaisia, unkarilaisia yms. vastaan. Draculan linnaksi se oli nimetty sen jälkeen, kun se oli innoitanut irlantilaista Bram Stokeria tekemään kirjan Dracula nimisestä vampyyristä. Linna oli kaunis ja hienosti korjattu vanhanaikaiseen tyyliinsä. Linnassa oli kerrottu Draculan historiasta ja linnan omasta historiasta. Ilmassa oli taas kuitenkin rahastuksen makua. Myyntikojuja riitti linnan ympärillä silmänkantamattomiin. Päätimme lähteä nopeasti kohti Mustaamerta.

Draculan linnalta lähdettyämme eksyimme pikkuisen ja päädyimme Team Loopille perinteiseen tapaan maisemareitille. Reitti osoittu kuitenkin todella kauniiksi, se mutkitteli vuoriston keskellä kohti Bukarestia. Reitin varrella pysähdyimme ostamaan litran vadelmia mustalaiskauppiaalta, joita muuten vuoristoteillä riitti uskomattoman paljon.

Matkaa Transylvanasta Mustamerelle oli noin 450 kilometria ja päivä alkoi vaihtua jälleen kerran illaksi ennen kuin pääsimme perille. Muutama huonoksi osoittautunut reittivalinta vei useamman tunnin ylimääräistä aikaa. Lisäksi Romaniassa saattaa olla samaan kaupunkiin neuvovat kyltit osoittamassa täysin eri suuntiin, eli ne kumoavat tavallaan toisensa. Yritä siinä sitten suunnistaa oikeeseen paikkaan.

Yhdeksän aikaan illalla lähestyimme Eforien kaupunkia, jonka koordinaatit Rotta-auto oli meille laittanut. Paikalliselta leirintäalueelta löytyi vielä Team Loopillekin muutama Bunkalowi, joten jäimme sinne mielellämme. Sänky useamman telttayön jäljiltä kuulosti taas aivan mielettömältä.

Illalla poikettiin kylillä syömässä ja sen jälkeen porukka oli aivan valmista kauraa nukkumaan. Kellokin taisi olla tässä vaiheessa yli yksi yöllä.

"Ei, ei oteta, me ei oteta Vatasesta mallia!"

-Ralliautoilija Pablo-

Päivä 8 - Väsymystä, ei kunnnolista luuppia

Toinen päivä Romaniassa aukesi yhtä pelottavana kuin ensimmäinenkin. Edellisenä päivänä olimme vitsailleet harhaan ajaessamme, että kyllä me varmaan pelkästään yhdelläkin munuaisella tai ilman autoa selvitään. Tätä aamua varjosti normaalin pelkotilan lisäksi järjetön darra ja se alkoikin ilman aata tai muita mainittavia manööverejä.

Edellisen päivän päätepiste oli ollut Route Romania Campingissä Minisissä Aradin lähellä. Pasilla ja minulla oli tälle päivälle varattu ajonakki, eikä muita vain tuntunut normaali menoo kiinnostavan enää. Luovutin aamun ajonakin Pasille ihan suosiolla, sillä herätessäni maakuualustalta teltan ulkopuolelta olin näyttänyt semmoiselta möröltä, että muut halusivat välttämättä ottaa valokuvia. Työstäisivät itse muusaansa, niin tietäisivät, kuinka rankkaa se on. Neuvottelupalaveri hollantilaisten lomailijoiden kanssa oli mennyt yli puolen yön sekin.

Pasi kurvasi tien päälle ja pysähdyimme pikaisesti uimaan ja syömään aamupalan edellisenä päivänä löydetyssä joenvarsiravintolassa. Sieltä lähdettyämme matka oli aika tapahtumaköyhä. Pättiniemen edustajat olivat jossain kohtaa äityneet korkkaamaan oluet ja he tissuttelivat takapenkillä. Itse hämmästelin, kuinka media ja ennakkoluulot ovat pilanneet käsitykseni ihmisistä. Kaikki romanialaiset eivät halunneetkaan viedä lompakkoani. On ne semmosia velikultia, joo.

Pasi ajoi varmaan malliin oman osuutensa ja kuskeja vaihdettiin keskivälin lounaan jälkeen. Kaikilla muilla oli hieno ruokahalu paitsi minulla ja Pättiniemen juniori hyötyi melkein puolet huoltoasemalla lämmitetystä pakastepitsastani. Ei siinä voinut muuta tehdä, kuin ottaa omastakin puolestani härkää sarvista ja suunnata auton nokka kohti Draculan linnaa Branissa, Transylvaniassa.


Päivän jälkimmäinen ajoetappi oli suhteellisen tapahtumaköyhä sekin. Kylien läpi ajaessa tien penkalla pyöri satunnaisia hampaattomia horoja sekä muita katseenvangitsijoita. Ajotaitoni ei ollut parantanut oikeastaan yhtään edellisistä päivistä. Suunnistin miten sattuu Pasin lukiessa karttaa ja navigaattorin riidellessä reaalimaailman kanssa. Ajoin muutaman maisemareitin vuorien keskellä (luetaan: eksyin) sekä sisään yhteen isohkoon kaupunkiin, jonka olisi voinut kiertää ohitustiellä. Aikaa haaskaantui ainakin puolisen tuntia taasen. Vaarallisin tilanne eräällä kukkuloiden keskellä kulkevalla serpeentiinitiellä tuli, kun liian sinisilmäisesti uskoin edessäni ajavan rekan antaman vilkkumerkin, jolla hän koitti viestittää, että olisi turvallista ohittaa. No eihän se mitään turvallista ollut. Meitä vastaan tulee auto, olemme rekan rinnalla ja peräämme ohittamaan oli vielä lähtenyt linja-auton retku. Tilanteesta selvittiin leveän piennaralueen sekä omalle kaistalleen palanneen linja-auton turvin.

Päiväetapin kohde oli Vampire Camping Minisissä, joka elää yhdessä parin muun tienoolla olevan kohteen kanssa vampyyrimyytin ympärillä. Saavuimme leirintäalueelle hyvin kakkosina Team Batmanin voittaessa ja Team Perkeleen jäädessä johonkin matkan varrella arvottuun toiseen kohteeseen. Kaikki muut paitsi allekirjoittanut tinttasivat kepua ja limuviinaa iloisesti. Telttojen pystytyksen jälkeen halusimme käydä nopeasti suihkussa ennen illan rientoja, mutta eihän siellä tullut edes lämmintä vettä. Romanialaista vittuilua, sanon minä.

Syömisen jälkeen menimme ensimmäistä kertaa koko reissulla käymään yökerholla. Paikan nimi oli kekseliäästi The Club ja luulimme aluksi tulleemme tissibaariin, mutta sellaista säkää meillä ei ollut. Naisten kesämuoti näytti muodostuvan mikrosortseista ja kivoista kesämekoista, mutta nyt en jaksanut innostua niistäkään kunnolla. Paikalla olleet nuoret miehet kuitenkin koppasivat neitokaisensa syliinsä meidän paikalle tultuamme, ikään kuin osoittaakseen jotain. Meidän omat klopit koittivat turhaan saada minua innostumaan juhlatunnelmaan, mutta tänään ei irronnut. Loppujen lopuksi kukaan ei oikein jaksanut juhlia ja huokaisin helpotuksesta, kun porukka palasi leirintäalueelle. Nukkumaan mennessäni suunnittelin kuitenkin hymyn kare huulillani perustavani Pro Mikrosortsi ja Kesämekko yhdistyksen Suomeen. Sen ajatuksena olisi tukea edellämainittujen vaatekappaleidin ilmestymistä Suomen kesäiseen katukuvaan. Eihän siellä nyt niin paljoa sada.

Romania on hieno maa. Toiset sedät jaksaa heilua, Maukka ei.

13.7.2012 päivä 7. Balatonilta Romaniaan (perjantai 13 päivä sulle pitkä perjantai)

Balatonin lähtöaamu oli utuinen. Olotila oli rentouneen sekaineen levätyn päivän jäljiltä. Edessä olisi pitkä matka Romanian puolelle, joten päätimme syödä aamupalaa Campingin ravintolassa. Munakokkeli ja kahvi maistui taas kerran eikä hintakaan ole paha.

Aamupalan jälkeen rupesimme pakkaamaan ja herättämään Mauria. Edellisen illan riennot ovat tehneet tehtävänsä ja Maukka ei ollut ihan parhaassa rallikunnossa. Team Loopin aamutoimet ja pakkaus sujuivat kuitenkin kohtuullisen nopeasti ja matkaan päästiin reilusti ennen puolta päivää.

Matkaa Balatonilta Romanian Minisiin, jossa oli Route Romania niminen Camping oli noin 500 kilometriä. Osa matkasta oli moottoritietä mutta myös paljon pienimpiä kylien läpi vietyjä maalaisteitä. Jos Suomessa on paljon peltoa niin kyllä sitä riittää Unkarissakin.

Pättiniemet olivat siis kuskina koko päivän, takapenkin pojat hoitivat korjaussarjoja. Ylitimme Romanian rajan ilta-auringon paistaessa. Rajalla sai kaivella passia ensimmäisen kerran reissun aikana. Unkarin ja Romanian raja-alue oli kovin ruuhkainen, jonka seurauksena paikallisille jalkamyyjille oli kovasti bisnesmahdollisuuksia. Pysähdyttyämme etsimään tietullin ostopaikkaa rajan läheisyydestä kyseiset katukauppiaat yllättivät meidät viimein. Ilmeisesti ne haistoivat länsieurooppalaisten rahat. Selvisimme mustalaisista ja muista kauppiaista kuitenkin puhumalla, jatkoimme matkaa.

Pienen alkushokin jälkeen matka Romaniassa kohti Ministä jatkui vauhdilla. Pättiniemi juniorin uhkarohkeat ohitukset ja härskit jonojen ohi oikomiset vauhdittivat Escorttia eteenpäin. Navigaattorimme ei tunnista yöpymiskaupunkiamme Minisiä kunnolla, joten joudumme useaan kertaan pysähtymään ohikulkijoilta ja huoltoasemilta tietä. Edes yhden huoltoaseman vieressä istuvat ilolinnut eivät tunnista kohdekaupunkiamme mutta rahamme ne haistavat ja alkavat heti kaupitella tavaraansa. Tavaran ostopäätös on kuitenkin ei, vaikka Maukka kertoo hinnan olevan halpa.

Matka jatkuu, vaikka Campingimme on edelleen vähän hukassa. Ohitamme yöpymispaikkaamme johtavan tiehaaran jo kertaalleen mutta onneksi tienvarressa olevalta hotellilta osataan neuvoa meitä tekemään u-käännös.
Löydämme oikean kääntymistiehaaran monituisten käänteiden jälkeen. Hiekkainen tie lupaa Team Looppimaista maisemareittiä. Se kuitenkin tällä kertaa johtaa suoraan leirintäalueen pihaan, jossa leirintäalueen omistaja tuleekin oitis meitä vastaan. Telttamajoitus maksaa alle 10 euroa per ukko.

Teltat viritettyämme lähdemme kylälle rahaa nostamaan ja syömään. Kylän ravintola ei ole enää auki mutta onneksi kyläkaupan omistaja vinkkaa meitä, että hän tietää hyvän paikan kylän joen rannalla. Hieman epätietoisina lähdemme kyläkauppiaan perässä autolla joenrantaan hiekkatietä pitkin. Jokimaisema avautuu oikealle ja vasemmalle puolen jää neljää baaria, jotka ovat vierivieressä.

Päätämme mennä ensin jokeen uimaan ja sitten vasta syömään. Joen vesi on uskomattoman lämmintä ja uiskentelu tuntuu pitkän ajopäivän jälkeen taivaalliselta. Ravintola tarjoaa paikallista grillilihaa ja palanpainikkeeksi paikallista ohramallasta tietenkin.

Loppuilta sujuu leirintäalueella letkeästi muiden matkalaisten seurassa, kunnes allekirjoittanut vaipuu tyytyväisenä unten maille.

Kartturi P.J.O.

12.7.2012 Siirtymätaival ek 5.- 6. Chillailua Balatonilla

Heräsin Balatonin aamuun niskat kipeenä ja kroppa jumissa. Tuli vissiin nukuttua teltassa vähän huonossa asennossa. Kurkkasin teltasta, keli oli kuin morsian. Balatonin rannalla tuuli aivan jäätävästi ja vesisadetta tuli viistossa. Pättiniemet olivat tavalliseen tapaansa jo hereillä ja olivat käyneet jo kaupassa. Kaupasta oli tarttunut matkaan paikallista suklaa-chili vodkaa, joten päätimme aloittaa päivän sillä.

Keli kuitenkin rauhottui nopeasti ja jo keskipäivällä paistoi aurinko ja lämpö alkoi kohota lähemmäs 30 astetta. Paistattelimme päivää porukalla rannassa. Balatonin vesi ei ollut kauhean lämmintä mutta kyllä siinä mielellään kävi vilvoittelemassa tollaisella helteellä. Vesi on muuten vihreetä ja sameeta, sameus johtuu järven mataluudesta ja mutapohjasta. Näytti, että lepopäivä tuli selvästi tarpeeseen jokaikiselle rallilaiselle, porukka oli rentoutuneen näköistä.

Kolmen aikaan lähdettiin syömään Balaton Campingin läheiseen ravinteliin. Pättiniemet söivät alkupalaksi valkosipulikeittoa, allekirjoittanut otti perinteistä unkarilaista Gulassikeittoa. Molemmat olivat erinomaisia valintoja, alkukeitot olivat maukkaita. Sitten evästeltiin pääruoaksi vielä vähän pihviä ja kanaa, jonka jälkeen maha oli aikas täynnä. Ruoat ja juomat maksoivat alle 3 tonnia (alle 10 euroa) kullekin. Hintataso on siis suomalaiselle erittäin sopiva.

Ravintolasta palailtiin leirintäalueelle kierien. Matkalla olevasta kaupasta tarttui matkaan janojuoman lisäksi kokonainen vesimeloni. Leirintäalueella päätimme laittaa melonin marinoitumaan vodkaan. Melonia syötäisiin sitten porukalla illalla leirintäalueen rantakuppilassa. Ja sehän muuten porukalle maistui.

Siirtymätaipaleen ilta-askareisiin kuului muun muassa pyykin pesua ja kännyköiden, kameroiden yms. sähkölaitteiden lataus. Lisäksi seuraavan päivän erikoiskoetta käytiin läpi.

Ehtoolla pikkunälän iskettyä jouduimme poikkeamaan vielä kylillä grillillä. Grilli vaikuttu siltä, että mahapöpö olisi taattu mutta ainakaan toistaseksi kukaan porukasta ei ole valitellut mahakipua.

Illan pimentyessä, yön saapuessa väsyneet rallilaiset kömpivät telttoihinsa, lukuunottamatta Maukkaa ja Pynnöstä, jotka lähtivät vielä paikalliseen kuppilaan iltateelle.

"Ekkai sää väitä että sää annoit laittaa noi tarrat tähän autoon ilmaseksi? Ei, kyllä mää niistä maksoin."

Team Looppi/ Varakartturi Ohralahti

Ps. Meinas jo unohtu, että kaksi sveitsiläistä tyttöä tarjosi Juholle ja Maukalle trangiaillallisen taskulamppujen valossa. Tuntu olevan pojat siittä aikas otettuja.

Balaton on huippu!

Rakas matkapäiväkirja. Sain eilen uusia ystäviä. Käytän sanaa "ystävä", koska siihen on ladattu enemmän tunnetta kuin sanaan "kaveri". Kaveri on joku velmu, joka pummaa sulta oluen alepupissa eikä edes aio tarjota vastaavaa takaisin. Ystävä on semmoinen, joka lupaa tulla vuoden sisään käymään Tampereen alepubissa. Sille haluan ostaa oluen enkä pahoita mieltäni, jos en saakaan omaani pois. Kohta mulla on pelkästään ystäviä. Eurooppalaiset osaa kohdella toisia. Jawohl.

Tiedän tätä kirjoittaessani olevani huono suomalainen. Suomalaisuus on sitä, että väännä ite oma aurasi, perkele. Mä lainaan sitä sitten, kun on syksy. Suomalaiset kyntää, ne ei puhu pehmosia. Saatana. Kaikesta huolimatta ja silläkin uhalla, että sinä, rakas päiväkirjani lukija, tuomitset minut seksuaalivähemmistöön, jatkan tunnepohjaisella linjalla. Minusta on hienoa huomata, kuinka pelkästään kuunteleminen voi olla kultaakin
arvokkaampaa sille toiselle.

Olin eilen Unkarissa ensimmäistä kertaa elämässäni ja olin hiljaa suurimman osan päivästä. Joko sen takia tai siitä huolimatta tutustuin kahteen sveitsiläiseen pankkiiriin. Sveitsiläiset ajaa avobemulla ja heiluttaa viktoriaanisesti. Kyllä niiden kelpaa. Vastoin naisten yleistä stereotypiaa, he eivät ensiksi halunneet, että arvostan heidän pikkupikkupikkubikinien verhoamaa paljasta ja lämmintä ihoa. Loppujen lopuksi kuuntelin ne ympäri ja sain seuraa lähiöbaariin. Me love listening.

Minusta on kiva olla matkalla. Lujitin ystävyyssuhteita toisten autokuntien ihmisiin ja löysin uusia ihmisiä.

Suomalainen ei selviä Euroopassa.

Mauri "fiilistelen vielä hetken" Sandberg

11.7.2012 Erikoiskoe 5.(Tatra-vuoristo - Balaton-järvi)

Maukka ajaa tietenkin, se on Maukan faijan auto. Pyörät pyörii uudelleen...

Reissun aikana on oppinut arvostamaan sänkyä yllättävän paljon. Kyseisenkin päivän aamuna sai nauttia taas tuosta taivaallisesta ihmisvartaloa lepuuttavasta keksinnöstä. Ja varsinkin, kun siinä nukkuminen maksoi tällä kertaa vain 8 euroa, halpa maa kun Slovakia on.

Hotelimme muistutti muuten etäisesti elokuvassa Hohto olevaa vuoristohotellia. Pitkät ja pimeät käytävät ja koskematon hiljaisuus. Hotellissa ei tainnut olla meidän lisäksi, kuin yksi muu asukas.

Aamupalaksi nautimme munakokkelia ja kahvia. Tarjoilu oli varsin kohteliasta ja nöyrää. Väkisinkin siitä tulee hetkellisesti sellainen fiilis, että olisi pahempikin länsieurooppalainen riistäjä. Päätin kuitenkin nauttia aamiaiseni tyytyväisenä.

Aamupalan jälkeen oli aika suorittaa aamutoimet ja lähteä seuraavalle erikoiskokeelle. Muut autokunnat eivät olleet edellisen iltana löytäneet tai jaksaneet tulla perille asti, joten lähtisimme matkaan yhden ralliauton voimin.

Autoa pakatessamme viereisen vuoristopuron solina pakotti käppäilemään puron luokse. Vesi oli kirkasta ja jääkylmää, mikä parasta se maistui hyvlle. Olisipa kotikonnuillakin tuollaisia paikkoja, puron avautuminen metsikön keskeltä oli lumoava näky.

Maukka ajoi tietenkin, se oli sanktio edellisen ajovuoron laiminlyönnistä. Mikä parasta ei tarvinnut edes pakottaa, sukkasaippua pysyi toistaiseksi piilossa.

Koska reittimme meni läheltä vanhaa hiihtoreissukaupunkiamme Banska Bystricaa, päätimme poiketa siellä syömässä lounasta. Ravintolaksi löytyi vanha kunnon Basta heti Hotelli Luxin vierestä. Hyvä lounas irtosi 10 eurolla. Jatkoimme matkaa Unkaria kohti tyytyvisenä, kunnes Nokian E7 petti meidät, jälleen kerran. Hävetää, jos suomalaisen puhelimen navigointilaitteen taso on nin huono. Alituisten pettymysten sarja johti siihen, että suunnistimme läheiseen Tescoon ja Söhlö osti TomTomin navigaattorin. Matka jatkuisi vihdoin ja viimein ilman maisemakierroksia ja mukulakivetyksi, toivottavasti.

Matka Unkariin oli vuoristoisen Slovakian jälkeen, kuin olisi ajanut Lapista Pohjanmaalle.Unkarissa riitti aakeeta, laakeeta ja peltoa. Pohjanmaasta erotti ainoastaan viljelyskasvit, Unkarissa viljelään enimmkseen auringonkukkaa ja tattaria. Maalaiskylissä talojen pihoissa kasvavat viiniköynnökset saivat suomalaiset kyllä kateellisiksi.

Päivä oli pitkä, vaikka ajoa ei kilometrimääräisesti ollut kuin 400 kilometriä. Peltojen keskellä pienien kylien läpi mutkittelevat tiet vievät yllättävän paljon aikaa. Kylissä tarvii ajaa hiljaa ja välillä joutuu pysähtyä odottamaan junien menoa. Saavuimme perille leirintäalueelle yhdeksältä illalla. Samassa koko päivän paistanut aurinko siirtyi sivuun ja tilalle tuli mojova sadekuuro. Laitettiin äkkiä porukalla teltat kuntoon ja sitten sadetta pitämään rantabaariin. Yllättäen rantabaarista löytyi myös muut rallilaiset. Koska mulla oli rahaa vain viisi tonnia, päätimme juoda kaiken, nesteytyshän on tärkeää aina urheilusuoritusten jälkeen. Sitten suorinta tietä telttaan pötköttämään.

Ei nahkapuku purista pallia, tää on taivaallista rallia.

Alla seuraavan päivän kuvasatoa... hidasta dresman kävelyä ja silleen... koittakaa näyttää hyvältä :D

- Team Looppi/Ohralahti-

Krakovan kissat olivat kotona.

Rakas päivkirja. Kolmas matkapäivä alkoi kirkkaana, jatkui pienessä usvassa ja päättyi hernerokkasumussa. Joka tapauksessa voin kertoa sen, ett leirintalueet paranevat etelään menness. Krakovan parhaan telttailupaikan hinta oli puolet siit, mihin oli Baltiassa totuttu ja sen kunniaksi päädyimme nukkumaan neljn seinän sisään.

-Mauri mitään en ole ottanut sandberi

Palataan vielä tuohon legendaariseen kolmospäivään. Tämä juttu siis julkastaan kronologisesti väärässä järjestyksessä. Aamu valkeni siis Puolan pohjois-osassa. Olimme siis jääneet pahasti ajotavoitteesta. Onneksi Jaba muisteli, ett Elkissä on leirintä alue. Soitto kotio, jonka Nina vahvisti todeksi osoitteen kera.

Ralli täräytettiin seuraavana aamuna täysillä käyntiin. Rotta-auto veti suorilta pitstopille, pääsimme kärkeen Team Perkeleen hiillostaen perässämme. Yritimme harhauttaa ajamalla liikenne ympyrän kahteen kertaan ympäri ja suunnaten oikopolulle. Team perkele kumminkin oli kuullut jo meidän oikopoluista ja tajusi luovuttaa omille reiteilleen. Oikopolkumme alkupäähän osui 20 kilometri mukulakivistä katua. Tien päässä kellään ei enään ollut paikkoja suussa ja autoonkin oli ilmestynyt sähkövika. Laturin varoitusvalo syttyi palamaan ja aina kun painoi jarrua auton kierrokset tippuivat nollaan. Ei muuta, kun auto parkkiin seuraavan mäen huipulle jos joutuisimme ottamaan mäkistartin. Siinä keskellä Puolan maaseutua ihmettelimme nokkapelti pystyssä auton käydessä sähkövikaa. Analyysin mukaan akku tai laturi ehkä paskana. Nyt ei sammuteta autoa vaan yritetään ajaa se mahdollisimman lähellä jotakin isompaa ihmisasutusta.

Seuraavaan kylään päästessmme oli mukava ylltys, kun kylän ensimmisissä taloissa toimi pieni nyrkkipajakorjaamo. Ovista sisään ja kyselemään apua. Yhteisi sanoja hallitsimme sanan automobile, joten keskustelu ei kantanut hedelmää. Ei muuta kun kehonkielellä näyttään korjaajalle, että pihamaalle katsomaan. On se kumma kuinka universaalia kieltä voi miehillä olla, kun kyseessä on auto ja sen toimivuus. Ei sanaakaan yhteist kielt mutta silti saimme tarvittavat tykalut ja testattua laturin ja akun toimivuuden. Toimii. Korjaamon pihasta startatessamme mittari ei toiminut enää ollenkaan. Saimme ohjeet ajaa jollekkin toiselle korjaamolle.. Me ajoimme kumminkin läheiselle huoltikselle ja pajoittamaan. Vian syyksi osoittautui rikkoutunut sulake, joka ilmeisesti liittyy jollakin tavalla jarrupolkimeen. Sulake vaihtoon ja matka jatkuu...

Noin 50 km ajettuamme saimme tekstiviestin missä luki: hah hah, mräkäkeli huonot renkaat ja liikaa vauhtia, ajoimme kolarin. Pystymme jatkaan kumminkin matkaa. Noin 50km möyhemmin saimme soiton, että joku öljyletku vuotaa pääsettekö auttamaan. Kun saimme selvitetty poikien olinpaikan ja ajettu niitä kohti noin 20 km reitiltä sivuun, sain uuden tekstarin, jossa luki Jone korjas voidaan jatkaa matkaa. Rottamobiili pyyhksi meistä tällä aikaa ohitte ja rikkoutuneen Batmobiilin porukka oli edessämme.

Varsovassa kuski oli ajanut liikaa ja kartturi oli kujalla, kuten tässä rallissa aina Joten etupenkkilisten sanaharkka herkistyi sen verran suureksi eksymisen johdosta, ett kuski ja kartturi vaihdettiin päiksensä (varmaan turha mainita kekkä istuivat etupenkillä). Näin uusi kartturi sai olutta ja kuskin penkille saatiin tuore mies. Joten Krakowa rupesi lähestymään vauhilla.

Krakowassa Maurin puhelimen navigaattori osoitti taas mahtavuutensa ja ohjasi meidät noin 2 km päin vittua. Leirintä alue löytyi kumminkin, jossa meille ilmoitettiin, että pienenkin häiriön ilmaantuessa heitämme teidät pihalle... Maurin lauleskellessa looppii looppii looppina. Mitä se oli kai jo viimeset 100 km tehnytkin...

Ei mulla muuta

Söhlö

10.7.2012 Päivä 4. Saanhan nuolaista sun suolaista

Herääminen Krakowan leirintäalueen Bunkalowin sängystä tuntui taivaalliselta muutaman telttayön jälkeen.
Bunkalowin pihassa olikin jo suurin osa rallilaisista hereillä. Escortti vaikutti pyykkitelineeltä,
Pystyynnostettujen tuulilasinpyyhkijöitten päällä oli kuivumassa kalsareita ja tuulilasilla t-paitoja.
Nyrkkipyykit oli selvästikkin tehty kunnolla. Ilmassa oli selvästi odottavaa tuntua seuraavasta
erikoiskokeesta.

Maukka heräili kun menin takaisin sisälle bunkalowiin tekeen aamupalaa. Se ei selvästikään muistanut, että
oltiin eilen jo käyty Auschwitzissä ja suolakivikaivokselle (oikeesti siis suunnitelmana mennä noihin vasta
tänään). Japa tuli meidän tupaan ja vakuutteli Maukalle aivan samaa. Maukka oli kyllä sen verran hämmentyny,
että se taisi jo hetken oikeesti itsekin luulla, että me puhuttiin totta. Ei kyllä ihme meinaan sen verran
sumussa se oli koko maanantain.

Aamupalaksi maistui pussikanakeitto ja musta kahvi. Suihkustakin tuli lämmintä vettä, luksusta sekin aiempaan
verratuna. Sitten pakkausupseeri (allekirjoittanut) laittoi autonpakkauksen tulille sillä aikaa, kun
Pättiniemi senior ja toinen Ville hioi reissusuunnitelmat loppuun.

Rotta-auto, Team Looppi ja Lepakkoauto oli valmiina ja liikkeelle lähdettiin keskipäivällä. Ensimmäisenä
poikettiin bensa-asemalla hakemassa aamupalaa ja kirkasta. Sitten ajettiin Krakowan suolakivikaivokselle.

Suolakivikaivoksella ajauduttiin ensin normaaliin jonoon odotteleen sisäänpääsyä. Pienessä aamumyötäisessä
tuuli kuitenkin kuljetti Sandbergin purjeen hommaamaan meille opastetun ryhmäkierroksen, hyvin hoidettu
todellakin.



Suolakaivos oli hieno paikka. Ei uskoisi, että suolakiveä on louhittu jo 700 vuotta.
Parhaimmillaan syvyyttä kaivoksessa on yli 160 metriä ja käytäviä kilometrejä ja kilometrejä.
Vanhaan aikaan suola vaan on ollut arvokasta kauppatavaraa ja sen takia sen eteen on tehty kovaa duunia.
Tiesittekö muuten, että englannin sana kielen sana salary eli palkka tulee nimenomaan suolasta.
Siinä oli päivän knoppioppi. Suolaa roikkui kaivoksessa pitkin seiniä ja kattoa, välillä spaghettin näköisenä
nauhana ja välillä timantin näköisenä seinäminä. Oli pakko nuolastakin, että tiesi sen olevan suolasta.
Kierros kesti ainakin kolme tuntia, loppu oli lähinnä suolakivikauppoja täynnä. Haiskahti jo vähän
rahastukselta, yllättäen =D. Ainiin, suolakaivoksen kappelissa Jone lauloi Finlandian kyllä niin hienosti,
että kyllä pääsi kirkon akustiikka oikeuksiinsa. Ainoo mikä loppukierroksessa ärsytti oli jonottaminen
hissille, se tuntui kestävän ikuisuuden.

Suolakivikaivokselta ajettiin suoraan Auschwitziin. Kello oli jo yli viisi iltapäivällä, joten sisäänpääsy
oli ilmainen. Ensimmäisenä suuntasimme tietenkin kortteliin 11. Se veti edelleenkin pienen ihmisen
hiljaiseksi ja laittoi miettimään, miten brutaali ihminen voi olla. Kokeilkaas itte seisoa neliön
kokoisessa kopissa 4 hengellä nukkumassa ja sitten päivät tehdä töitä. Jotenkin tuntui, että kaikki puhuivat
kuiskien eikä autossa heitetyt jutskuvitsit paljon naurattanut enää. Vaikka olin Auschwitzissa jo toista
tämä paikka sai edelleen ihon kananlihalle.

Auschwitzin hyvästeltyämme jatkoimme matkaa kohti erikoiskokeen päätöspaikkaa Tatra-vuoristoon Slovakian
puolelle.  Ilta alkoi jo hämärtää ja auriko heijasti vuoristoteille kauniisti. Ikäänkuin taivas jatkuisi
suoraan vuorista. Ville oli lupautunut illaan kuskiksi ja allekirjoittanut jakoi nuotteja. Team Loopin
punainen kaunotar kehräsi vuoristoteillä, kuin seolisi tarkoitettu hillittömien kurvien joukkoon. Vähän sen
jälkeen, kun olimme ylittäneet Slovakian rajan, Politsei iski ensimmäisen kerran. Punainen porkkana heilahti
pimeässä ja pakotti meidät sivuun. Selvisimme auton paperien näyttämisellä ja Slovakia poliisi toivotti
meille hyvää rallia, sanottuan meitä ensin hulluiksi, että ajamme Escortilla Istanbullin saakka.

Hostelli löytyi lopulta yllättävän helposti. Koska kello oli 11 illalla, jouduimme taas kerran herättään
hotellin henkilökunnan, jonka likka olikin yllättävän äkäinen. Saimme onneksi huoneen, vihdoinkin
lepäämään. Yllättävän nopeesti meille selvisi kuitenkin, että tämä hostelli ei tainnut olla ihan se mihin
tarkoitus oli tulla, katuosoite heitti parilla numerolla. Koska Batmobile ei ollut päässyt edes Slovakiaan
asti olimme kuitenkin tyytyväisiä suoritukseemme.  Rotta-autosta ei tosin ollut tietoakaan. Näin julistimme
itsemme erikoiskokeen voittajiksi.

Uni tuli äkkiä muutaman yömyssyn jälkeen. Päivä oli antoisa ja tuli nähtyä paljon uutta.

Eihän rallia voiteta jos siellä pelätään,

Team Looppi/Ohralahti

päivä kaksi viiva kolme

Baltian maat jäivät taakse. Latvia näytti rakkautensa isosti ja vieraanvaraisuus yllätti. Miliisi ei häirinnyt ja ilmat olivat suotuisia. Miliisillä oli kyllä kelju hymy ja se kasvoi entisestään sillä kohtaa, kun Juho (nimi muutettu) aiheutti yksistään kolmen auton ketjukolarin. Miliisin jo irstaaksi levinnyt virne meni överiksi sillä kohtaa, kun he tajusivat onnettomuudessa olevien autojen kuuluvan Viron, Suomen ja Liettuan rekisteriin. Poliisikoulussa valmisteltiin kaikkiin muihin tilanteisiinn, mutta ei juuri tähän. Jätimme Juhon ja sen autokunnan selvittämään asiaa puhtaalla kännienglannilla ja jatkoimme itse matkaa. Vuorossa oli Puolan kuuluisa Elk.

Elkin matka meni hienosti. Matkalla sinne saimme ihastella maaseutua ja siellä asuvia lehmiä. Puolalaiset lehmät ovat jotenkin leppoisampia kuin suomalaiset lajikumppaninsa. Mun mielestä meidän kannattaa vieläkin olla kateellisia koko muulle Euroopalle. On se nyt vittu, että lehmätkin virnuilee suomalaisen nähdessän. Mulla on yhtä kova itsetunto, kuin persuilla yhteensä.

Elkin leirintäalueella, jonne saavuimme yömyöhään, Pättiniemi juniori herätti yövahdin, pistimme leirin pystyyn, poltimme nuotiota ja olimme pisinpään valveilla. Suomelle lisäpisteitä.

Aamu alkoi aalla Puolan Elkissä. Puola on hieno maa ja täynnä timmejä eukkoja. Täällä on selvästi jotain menossa. Kaikki pyöräilee johonkin koko ajan ja pakarat ja reidet saavat ansaitsemansa huomion. Lisäksi ne jaksaa hymyillä koko ajan.  Meidän autosta reidet ja naiset ylipäänsä jäi huomaamatta Pättiniemi juniorilta, Pättiniemi seniorilta sekä Pasilta. That's amore!

Pyöräilijöitä liikkui oikeasti läpi koko yön. Niitä tuli vastaan vasemmalta ja oikealta. Joko ne suunnittelee vastaiskua Saksaan tai muuta maailmanvalloitusta sillä samanlaisia varustelunesittelyparaateja ei olla nähty sitten kolkytluvun Saksan. Puola on mun uusi suosikkimaa. Tulen uudestaan.

Tästä huomiosta juopuneena tuli semmoinen ajatus mieleen, että Suomessa tulisi lopettaa julkisen liikenteen  tukeminen, nostaa polttoainevero pilviin ja pistää ihmiset pyöräilemään mukulakivetykselle. Siinä sitä saa paatuneempikin maatuska Savon perukoilla kauan kaipaansa kyytiä ja parisuhde kukoistaa. Oikein pistää hymyksi, kun ajattelen aamulypsyn jälkeen hymyilevää Sonjaa. Sillä on jotain vilppiä mielessä kuitenkin
.
I am sorry ja kättä päälle.

7.7.2012 Päivä 1.Pablon lauantai kohti Istanbulia

Punainen vm.89 Ford Escort ralliauto odotti kiimaisena kotipihassa. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua.
Kello oli puoli viisi yöllä.
Astuin autoon, Söhlö oli kuskina ja Maukka repsikkana, onneksi repsikkana (puolen tunnin yöunilla kun
oli suoraan baarista).
Lähdettiin hakeen vielä Pena Härmälästä, sitten Team Looppi oli kasassa.

Matka kohti Helsinkiä alkoi, josta jatkoimme lautalla Tallinnaan. Salakavala juonenkäänne selvisi minulle
matkalla Helsinkiin, "rehellinen" arvonta oli suosinut minua ja kuskin nakki iski Tallinnasta Jurmalaan.

Siinä automatka meni rattoisasti Hesaan ja päästiin lauttaan. Maukka lähti oitis lautalla päivätansseihin,
mutta tulos jäi kuitenkin tällä kertaa tappiolliseksi, vaikka yritystä oli enemmän kuin muilla matkustajilla
yhteensä. Kuskin hommat alkoi Tallinnassa. Tein poikia varten kiertoajelun ympärii Tallinnaa, jonka jälkeen
jatkoin suorinta tietä lähtöruudun kautta Jurmalaan, not.

Kanssamatkustajien jatkuva jano pakotti pysähtymään useita kertoja. Vielä Tallinasta lähtiessä olimme
erikoiskokeen kärjessä, mutta Jurmalaa lähestyttäessa selvisi, että erikoiskokeen viimeinen sija oli
tosiasia. Saavuimme perille Nemo-Campingiinm klo 21.05, koimme kirvelän tappion heti ensimmäisenä päivänä.

Tappion aiheuttama mielipaha heijastui koko Team Loopin porukan kasvoilta. Päätimme lähteä oitis läheiseen
kauppaan hakemaan balsamia haavoihin. Ostimme korin paikallista ohramallasta, viiden pullon erissä tietenkin.
Leiriydyttyämme lähdimme rannalle jälkipeleille. Hauskan illan kruunasi uudet liettulaiset kaverit,
jotka olivat Jurmalan rannalla juhlimassa pitkiä vapaitaan. Loppuyön muistikuvat palautuvat allekirjoittaneen
mieleen paraikaa kirjoittaessa, joten tarina olisi tältäosin kuin reikäjuusto. Toisaalta, mikään ei lämmitä
mieltä kuin ulkomaalaisten aamulla laulama "luuppi..... luppiluuppiluupi".

Team Looppi/Ohralahti kuittaa.

Saunaunelmista totta

 

Bumball rat race. Saunaunelmista todeksi. Kaikkihan haaveilee, jossain kohtaa 

autolomasta pitkin eurooppaa. Me toteutimme sen kaksi vuotta sitten avoautolla 

kahdestaan. Tulimme siihen tulokseen isomalla porukalla se voisi olla kivempaa ja 

takaisin ajaminen on pirun tylsää vaikka sen tekisi eri kautta. Minun ja pasin 

suunnitelmat hautautuivat johonkin oravanpyörän sykkeeseen.

Ralli sai alku sykäyksen kun lähdin thaimaassa tapaamani jaban kanssa saunomaan. 

Hänellä oli hullu visio romuautoilla ajettavasta gumball rallystä. Kun hetken 

visioinnin ja järkeilyn jälkeen idea alkoi kaikessa järjettömyydessä kuulostamaan 

toteutettavalta päätimme ruveta järjestämään reissua. Suunnitelma oli seuraava 

ostetaan romuauto ajetaan se mahollisimman pitkälle, jätetään se johonkin ja 

lennetään takaisin suomeen.

 Hetken kyseltyä porukkaa mukaan päätettiin pitää yhtenä lauantaina kokous vanhassa 

tapissa, jossa päätettäisiin rallin ajankohdasta ja määränpäästä. Yllättävän 

helposti pääsimme sopimukseen.. Liekö alkomaholilla olleen osuutta asiaan!?! Rallin 

ajankohdan joudumme pitämään salassa poliisien kiinnostumisen takia.

Yllättäen minun ralliteamiin saatiin Pasi "teuvo maanteiden kuningas" Ohralahti. 

Takapenkkiläisiä oli si hitusen vaikeampi löytää, mutta hetken päästä niitä rupes 

oleen jonoksi asti. Näköjään päätönkin ajatus vaatii hetken sulattelua. 

Lisä kuskeiksi ilmottautuivat Samperin Mauri ja oma isäni. KYLLä luit oikein Pena 

lähtee völjyyn ja on oikeasti luvannut ajaa jopa turkissa. Pena on luvannut viedä 

meidät johonkin suola kaivoksille, joista meistä ei kukaan tiedä.

Tarkoitus oli voidella vanha rouva ja viedä se viimeistä kertaa leimalle. Toisin 

kuitenkin kävi, koska talvi oli raiskannut vanhan rouvan ja emme saaneet sitä 

siedettävään kuntoon. Näin meidän isän pitkäaikainen toive toteutui ja vanha rouva 

lähti paalaimeen. Romuttajan vielä maksaen siitä rahaakin. Onneksi uudempi 

rallikiesi saatiin pienellä kyselyllä vanhalta koulukaveriltani teleniltä. 

Kun kaksi herrasmiestä tekee kauppoja niin ei voi olla ku tyytyväinen. Me saatiin 

pitkällä leimalla oleva ja vähillä kilometreillä oleva fordin seuralainen. Teleni 

taas pääsi perään ajetusta vanhasta rottelosta eroo ja sai vielä rahaakin. 

Parhaillaan teami testaa ja virittää autoa kesän koitokseen.

Ainiin reissun päämärä on istanbuli turkissa, jos nyt jotain sattuu kiinnostamaan.

 Matkaa sinne on tallinnasta 7000km-9000km riippuen reitistä. Me pyrimme siihen, 

että pääsemme turkkiin ja olemme siellä ensimmäisenä! Tietysti suurin ongelma tulee

 olemaan maasta poistuminen. Ilmeisesti turkkiin hukattu muitakin autoja, koska 

maahan tullessa auto merkataan passiisi ja sinun pitää poistua samalla autolla. 

Toisen kilpailutiimin auto... Saas nähä paljon poliisit pitävät maailmalla...