Krakovan kissat olivat kotona.

Rakas päivkirja. Kolmas matkapäivä alkoi kirkkaana, jatkui pienessä usvassa ja päättyi hernerokkasumussa. Joka tapauksessa voin kertoa sen, ett leirintalueet paranevat etelään menness. Krakovan parhaan telttailupaikan hinta oli puolet siit, mihin oli Baltiassa totuttu ja sen kunniaksi päädyimme nukkumaan neljn seinän sisään.

-Mauri mitään en ole ottanut sandberi

Palataan vielä tuohon legendaariseen kolmospäivään. Tämä juttu siis julkastaan kronologisesti väärässä järjestyksessä. Aamu valkeni siis Puolan pohjois-osassa. Olimme siis jääneet pahasti ajotavoitteesta. Onneksi Jaba muisteli, ett Elkissä on leirintä alue. Soitto kotio, jonka Nina vahvisti todeksi osoitteen kera.

Ralli täräytettiin seuraavana aamuna täysillä käyntiin. Rotta-auto veti suorilta pitstopille, pääsimme kärkeen Team Perkeleen hiillostaen perässämme. Yritimme harhauttaa ajamalla liikenne ympyrän kahteen kertaan ympäri ja suunnaten oikopolulle. Team perkele kumminkin oli kuullut jo meidän oikopoluista ja tajusi luovuttaa omille reiteilleen. Oikopolkumme alkupäähän osui 20 kilometri mukulakivistä katua. Tien päässä kellään ei enään ollut paikkoja suussa ja autoonkin oli ilmestynyt sähkövika. Laturin varoitusvalo syttyi palamaan ja aina kun painoi jarrua auton kierrokset tippuivat nollaan. Ei muuta, kun auto parkkiin seuraavan mäen huipulle jos joutuisimme ottamaan mäkistartin. Siinä keskellä Puolan maaseutua ihmettelimme nokkapelti pystyssä auton käydessä sähkövikaa. Analyysin mukaan akku tai laturi ehkä paskana. Nyt ei sammuteta autoa vaan yritetään ajaa se mahdollisimman lähellä jotakin isompaa ihmisasutusta.

Seuraavaan kylään päästessmme oli mukava ylltys, kun kylän ensimmisissä taloissa toimi pieni nyrkkipajakorjaamo. Ovista sisään ja kyselemään apua. Yhteisi sanoja hallitsimme sanan automobile, joten keskustelu ei kantanut hedelmää. Ei muuta kun kehonkielellä näyttään korjaajalle, että pihamaalle katsomaan. On se kumma kuinka universaalia kieltä voi miehillä olla, kun kyseessä on auto ja sen toimivuus. Ei sanaakaan yhteist kielt mutta silti saimme tarvittavat tykalut ja testattua laturin ja akun toimivuuden. Toimii. Korjaamon pihasta startatessamme mittari ei toiminut enää ollenkaan. Saimme ohjeet ajaa jollekkin toiselle korjaamolle.. Me ajoimme kumminkin läheiselle huoltikselle ja pajoittamaan. Vian syyksi osoittautui rikkoutunut sulake, joka ilmeisesti liittyy jollakin tavalla jarrupolkimeen. Sulake vaihtoon ja matka jatkuu...

Noin 50 km ajettuamme saimme tekstiviestin missä luki: hah hah, mräkäkeli huonot renkaat ja liikaa vauhtia, ajoimme kolarin. Pystymme jatkaan kumminkin matkaa. Noin 50km möyhemmin saimme soiton, että joku öljyletku vuotaa pääsettekö auttamaan. Kun saimme selvitetty poikien olinpaikan ja ajettu niitä kohti noin 20 km reitiltä sivuun, sain uuden tekstarin, jossa luki Jone korjas voidaan jatkaa matkaa. Rottamobiili pyyhksi meistä tällä aikaa ohitte ja rikkoutuneen Batmobiilin porukka oli edessämme.

Varsovassa kuski oli ajanut liikaa ja kartturi oli kujalla, kuten tässä rallissa aina Joten etupenkkilisten sanaharkka herkistyi sen verran suureksi eksymisen johdosta, ett kuski ja kartturi vaihdettiin päiksensä (varmaan turha mainita kekkä istuivat etupenkillä). Näin uusi kartturi sai olutta ja kuskin penkille saatiin tuore mies. Joten Krakowa rupesi lähestymään vauhilla.

Krakowassa Maurin puhelimen navigaattori osoitti taas mahtavuutensa ja ohjasi meidät noin 2 km päin vittua. Leirintä alue löytyi kumminkin, jossa meille ilmoitettiin, että pienenkin häiriön ilmaantuessa heitämme teidät pihalle... Maurin lauleskellessa looppii looppii looppina. Mitä se oli kai jo viimeset 100 km tehnytkin...

Ei mulla muuta

Söhlö